PERINTEINEN EDELLÄKÄVIJÄ
AUKTORISOITU TILITOIMISTO

Eilen
Kiikan Osuuspankki perusti Satakunnan Tilitoimiston, e-Tilien edeltäjän, kiikkalaisten laukunvalmistajien tarpeisiin 1959. Ensimmäisten vuosikymmenten aikana kasvu oli hidasta. Toimitusjohtaja Unto Hujun aikana tilitoimisto kasvoi kolme konttoria käsittäväksi ketjuksi. Pankki myi koko ketjun toimivalle johdolle vuonna 1980. Nykyinen omistaja ekonomi, HTM-tilintarkastaja Erkki Nuutila tuli Satakunnan Tilitoimiston palvelukseen ja omistajaksi vuonna 1987.

Tänään
Satakunnan Tilitoimisto -nimi on muuttunut e-Tilit Oy Finland:ksi.
e-Tilit Oy:ssa on noin 25 osaavaa kirjanpitäjää vastaamassa asiakkaan taloushallinnon sujuvuudesta. Henkilökunta kouluttaa itseään jatkuvasti vastatakseen ajan haasteisiin. Olemme auktorisoitu tilitoimisto ja monella työntekijällämme on KLT-tutkinto. Asiakas voi tällä hetkellä asioida neljässä eri konttorissa. Konttorimme sijaitsevat Sastamalassa, Kokemäellä, Harjavallassa ja Nakkilassa.

Huomenna
Asiakkaiden monipuolistuvat tarpeet otetaan huomioon, harvalle asiakkaalle riittää enää pelkkä perinteinen tilitoimistopalvelu. Olemme kirjanpitoon erikoistunut ammattilaisryhmä, jatkossakin. Yhteistyökumppaneidemme avulla asiakas saa meidän kauttamme kaiken tarvitsemansa hallinnollisen osaamisen käyttöönsä.

Kuvat toimipisteistämme:

Sastamalan - Vammalan konttori


Kokemäen konttori


Harjavallan konttori


Nakkilan konttori




e-Tilit Oy Finland | Puistokatu 27 | PL 91 | 38200 SASTAMALA
p 010 408 4900 | fax (03) 511 3527 | etunimi.sukunimi@e-tilit.fi | www.e-tilit.fi